Big buddha

13.3

Herättiin lähellä 8:aa. Aamupalalla ja söin taas jogurttia hedelmien kanssa.
Ja taas maha sekaisin ,samoin altaalla syödyn vesimeloonin jälkeen.
Pitää kokeilla olla huomenna ilman jogurttia. Vaikka se ois niin ihanaa.
Oon lukenut jo 2 kirjaa.Luulin ettei pikkunainen anna,mutta onkin onnistunut hyvin :)
Altaalla.En mennyt mahan takia salille.
Sitten taas syömään.
Meinattiin lähteä nyt toiseen suuntaan etsimään ruoka paikkaa,mutta Felicia halusi taas ihanien pyyhkeiden pariin :D
Kun tultiin takas kävin apteekissa hakemassa Imodiumia. Antoi levyllisen ja käski tulla takas ,jos ei niiden jälkeen ole helpannut,
Käytiin vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin etsimään Tuk Tuk:ia.
Kadulla olikin yksi ,mutta ilman musiikkia. Kuski soitti jollekin ja se olikin tuttu kuski ( yömarkkinat )
Lähdettiin ajamaan kohti Big Budhaa  ja matkalla pysähdytään myös Bird Paradiseen.
Felicia oli aiva onnessa linnuista. Sai pitää sylissä ja syöttää. Olivat myös isänsä kanssa mukana monessa näytöksessä. On ne papukaijat ja toiset linnut ( ei muista rotua ) viisaita. Kisasivat kolikon kuljetusta, roskien viemistä roskiin , renkaiden kuljettamista ja pyörällä ajoa.
Sitten saatiin olla kuvattavana.Kuski tuli kuvaan kanssa.
Siä oli myös valtava kotka.Sitä ei uskallettu pitää kädessä :/
Sitten kohti Big Budhaa.Valtavan ylämäkistä maastoa.Pelättiin että jarrut pettää tai ei jaksa vetää ylöspäin.
Jaksoi se.
Portilla sain huivin paljaille harteilleni. Oli se iso marmoriveistos. 45m korkea ja 27m leveä.
Nytkin ne siellä juurella takoivat taltoillaan.Taitaa olla ikuinen projekti.
Päästiin myös munkin siunattavaksi. Chris ensin. Huitoi jollakin oksa nipulla. Kasteli sitä välillä ja kosketti päähän sillä.Sitten sitoo narunyörin mulle vasempaan ranteeseen ja Chrissille oikeaan.
Kun mua siunas niin sitä nauratti hirveästi. Tiä sitte mikä oli niin hauskaa :D
Felicia ei uskaltanut. Pelkäs sitä nyöriä ... Hö
Jäätelön jälkeen pois. Kuski odotti meitä.
Tukka putkella alas,niin että jarrut haisi. Nähtiin matkalla koiria,norsuja ja apina
Valtavan köyhää aluetta. Ja yhtäkkiä taas jotain rikkaiden asuntoja...Köyhillä kamalasti romua pihoillaan.
Kuski ajoi meidät hotellille asti.
En taas muista oonko kertonut,kuinka meidän hotellille on jyrkkä ylämäki joten kiva punnata rattaita ylös ja sitten taas vastaavasti alas tullessa pidätellä.Lähdettiin etsimään ruokapaikkaa.
Löydettiin taas uusi alue. Vähän hienostuneempi. Ehkä Venäläisten omistama. Ainakin yksi yökerho oli...
Syötiin vaan salaatit ja arvaatte varmaan mitä F söi.No riisiä tietysti
Ja vesimeloonijuomaa. Takas tullessa muutamassa kaupassa. Kun päästiin hotellille niin mulla kumma olo. Tuntuu että tulee kuume ja jotenkin oon heikko.
Toivottavasti ei tule kuumetta!!
Istuttiin taas partsilla ja kokeiltiin kännykkään sitä koodia mitä olin käyttänyt hotellin koneella. ( oli jääny aikaa käyttämätä )
No sillähän pääsi nettiin. Ehkä hyvä vaan ettei ennemmin hokattu :)
PS: Meille oli tuotu yölamput




















Kommentit

  1. Kiva, kun oot jaksanut tarkasti kirjoitella päivistä :)

    VastaaPoista
  2. Muistaa ittekki sitte myöhemmin paremmin.Eilen silitin Felician vaatteita jotka oli tua mukana ja muka itkin. Felicia aiva hermona :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ja taas sairastelua

Leikkauskertomus

Wien 8-13.1